Seksuaalisuus on vielä monella tavalla tabu aihe yhteiskunnassamme. Monilla telkkarin seksiohjelmilla lienee hyvätkin tarkoitusperät, mutta se, että kaikki vieläkin pakonomaisesti höystetään huumorilla, kertoo edelleen voimakkaasta häpeän tunteesta. Tirskumalla raapaistaan vain pintaa ja moni kysymys jää esittämättä. Aikuisillakin.

Mielestäni seksuaalisuuteenkin liittyvistä asioista pitäisi voida keskustella normaalisti ja vapaasti, ilma leimautumisen vaaraa. Sama häpeä estää ihmisiä jopa nettipalstoilla kuvaamasta tuntojaan, vaikka he ovatkin piiloutuneina nimimerkkiensä taakse.

Siitä huolimatta, että SSRI -lääkkeiden haitat ja oireet ovat verrattain yksilöllisiä, haluan kertoa niistä yksityiskohtaisesti. Ehkä joku toinen löytää tuntemuksilleen nimen tai vertaistukea ongelmiinsa. Joku ehkä harkitsee vielä lääkitykseen siirtymistä, mikäli toivoa ilman sitä on.

***

Usein palstoilla kerrotaan kiertoilmaisuin, kuinka SSRI -lääkkeet ovat vaikuttaneet seksuaalisuuteen. Selvää on, että lähes kaikilla näitä vaikutuksia on. Parisuhteeseen tällainen vaikuttaa negatiivisesti ja myös mahdollisen kumppanin löytämiseen.

Minullakaan ei ole ollut vielä haluja kertoa kenellekään, että tarvitsen apuvälineitä orgasmin saavuttamiseen. Näinä vuosina en ole muutenkaan tavannut kovin monia seksuaalisesti kiinnostavia miehiä. Uskon sen johtuvan lääkityksen viemästä libidosta.

Libidon ja seksuaalisen halukkuuden katoaminen tai madaltuminen on siis tavallista. Lisäksi tulevat orgasmiongelmat. Viipynyt sellainen tai vain mekaaninen reaktio, johon ei liity nautinnon tunnetta.

Itselläni katosi sukupuolielimistä ja erityisesti klitoriksesta enin tunto ja kyky orgasmiin jo muutaman lääkityspäivän jälkeen.

Nykyisin en enää oikein muista, miltä se oikea ja aito orgasmi tuntuu. Mutta olen opetellut saamaan uudenlaisen orgasmin, joka joskus on lähes yhtä nautinnollinen kuin kemikaaliton sellainen.

***

Teille, jotka mahdollisesti yhä kärsitte orgasmittomuudesta, haluan suositella vibraattoria. Hanki kunnollinen, kunnon tehoilla, koska tehoja tulet tarvitsemaan. Pelkät tehot eivät tietenkään riitä. Voi olla, että joudut opettelemaan ihan uudenlaisen houkuttelutekniikan. Kokeile ilman suuria odotuksia. Voi olla, että joudut kokemaan emotionaalisesti hankalan turhautumisen.

Itse olen huomannut, että siinä, missä tehoja tarvitaan enemmän, myös herkkyyttä tarvitaan. Hermot reagoivat helposti jäisellä tunteella. Samaa kylmyyttä tai polttavuutta voi myös liittyä orgasmin lähenemiseen. Polttava tunne voi velloa myös selässä ja rintakehässä yhdessä pahoinvoinninaaltojen kanssa.

Itse huipun saavuttamiseen liittyy minulla pahoinvointia ja aivoissa on silloin ja myös sen jälkeen puutunut, pistelevä tunne.

***

Kaikista näistä epämiellyttävistä tuntemuksista huolimatta, koen mielihyvää ja rentouden tunteen jälkeenpäin. Yleensä uusi kierros ensimmäisen jälkeen tuo paremman tuloksen.

 

Täysipainoista elämää kaikille toivottaen,

HMM

 

Mikäli edeltävä teksti tuntui sinusta jotenkin epäsopivalta tai vulgääriltä, johtuu se todennäköisesti sitä, että sinun omaa seksuaalisuuttasi on joskus  häpäisty. Usein lapsena tai kehittyvänä nuorena. Kehotan sinua siinä tapauksessa keskustelemaan aiheesta asiantuntijan kanssa.

 

Ahdistukseni on jälleen väistynyt yli 8 kk:n tuskaisuuden jälkeen. Pärjään pätkätyössäni. Se ei ole aiheuttanut yhtään yllätysmomenttia ja toimeentuloni on turvattu vähäksi ajaksi eteenpäin. Saattaa jopa löytyä erinäisiä töitä koko kesäksi.

Viikolla jaksan tuskin tehdä muuta kuin nukkua ja työskennellä. Linnut herättävät jo puolineljän aikaan ja saan taistella väsymystäni vastaan. Eilenkään en jaksanut ylös sängystäni vaan katselin yle.areenan draamoja. Tänään olen valmistautunut käymään kävelyllä sitten keskipäivän. Pitäisi ensin mennä suihkuun. Tiedän, että verhon takana on upea ilma.

Ainakin sen verran pitää pistäytyä ulkona, että voi osallistua kahvipöydän sääkeskusteluun maanantaina. Muuten pitäisivät friikkinä.

Kun ahdistus on poissa, olen tyytyväinen jopa mökkiytyneeseen elämääni.

Kuluneen viikon aikana pelkkä ajatus blogin kirjoittamisesta sai minut pahoinvointiseksi. Huomaan kuitenkin nyt, että voin taas hippusen paremmin uuden pätkätyön myötä. Minulla on tänään enemmänkin sanottavaa maailmalle:

Muistaakseni viime viikolla HS.fi -sivustolla käytiin keskustelua masennuslääkkeiden aiheuttamasta ylipainosta ja muistakin sivuoireista, joita lääkkeet aiheuttavat. SYYSTÄKIN.

Oman epämääräisen elämäntilanteen vuoksi en ole uskaltautunut lopettamaan lääkitystäni sitten jouluaaton aaton 2003. Sitä ennen taistelin 7 kuukautta jatkuvien paniikkikohtausten aalloissa ja koin toistuvasti julkisilla paikoilla kävellessäni, että jalat ovat pettämässä altani. 

(Toiset kokevat paniikkikohtauksen aikana olevansa kuolemassa. Minä kuulun siihen ryhmään, joka kokee tulevansa peruuttamattomasti niin hulluksi, ettei enää tervettä päivää elämässään näe.)

Tähän asti olin systemaattisesti vastustanut pelottavia, epämääräisiä lääkkeitä, joiden pelkäsin muuttavan persoonaani. (Sitä ne eivät onneksi tee.) Tiesin olevani vahva. Olin selvinnyt monesta vaikeasta paikasta sitkeydelläni ja halusin selvitä tästäkin puhtaalla tahdonvoimalla ja päämäärätietoisuudella. Jouduin kuitenkin antautumaan sairaudelle, kun voimani loppuivat pitkän, uuvuttavan taistelun jälkeen.

*

Diagnoosiksi tuli sekava ahdistus- ja masennustila. Aloituslääkkeeni oli paroksetiini, yksi SSRI -lääkkeistä. Sen tiedettiin jo silloin aiheuttavan lukuisia sivuoireita, niin kuin masennuslääkkeet yleensä. Tänään tiedetään, että se on yksi pahimmista SSRI -ryhmässä, joskin parempi kuin monet vanhemmista lääkkeistä. (ks. samianttila.net)

Ensimmäiset päivät vietin sängyssä ja sohvalla uuvuttavan väsymyksen vallassa. Sain myös jatkuvaksi seuralaisekseni jaksottaisen (lusikalla sisäaivojani) kaivavan päänsäryn, suun ja limakalvojen kuivuuden ja lieviä näköhäiriöitä. Tarvitsin 10-14 tunnin välttämättömät yöunet. Menetin näläntunteeni ja makuaistini heikkeni. Myös kipureaktioni yltyivät, minkä seurauksena sain kerran jopa aivotärähdyksen.

Kaikkia oireita en edes enää muista. Osa oli ohimeneviä, toiset kehittyivät vuosien saatossa ja jotkut pysyivät mukana koko lähes viisivuotisen matkan ajan.

Kuitenkin jo alle viikossa lääkkeen aloittamisesta katosi tunto klitoriksesta ja koko alapäästä yleensä. Peseytyessä tuntui siltä, että olin saanut uuden varvasvälin. Myös osa seksuaalisuudestani ja libidosta katosi kokonaan. Orgasmia oli erittäin vaikea saada.

Lääkkeestä oli kuitenkin apua ja pahin masennus sekä paniikkikohtaukset väistyivät. Pystyin taas jatkamaan elämääni terapian ohella ja kokemaan edes rajallisia ilon hetkiä.

Sopeuduin elämään paljon unta vaativaa, puolinaista elämää, koska se oli laadultaan parempaa kuin aikaisempi kriisiytynyt olotilani. Lepäsin vuoden päivät. Sen jälkeen palasin työelämään, opiskelin jaksottain ja tein jopa vapaaehtoistyötä.

Aika ajoin harkitsin kuitenkin lääkkeen lopettamista sivuoireiden vuoksi, mutta ympäristöni ei tukenut sitä ajatusta.

*

Viime kesänä sain kuitenkin tarpeekseni lääkkeen aiheuttamista "sähkökatkoksista", seksuaalisuuteni kuihtumisesta, kuukautishäiriöistä ja siitä, ettei mikään maistunut miltään.

(Sähkökatkot tuntuivat siltä, että joku sammuttaisi aivoistani sähköt. Ja juuri silloin, kun tajunta on katoamassa, ne palautuvat jälleen. -Monet muut ovat raportoineet sähköiskuista, joihin voi liittyä kipuakin. Tämän suhteen olin onnekas.)

Minua testattiin myös muiden perussairauksien ja häiriöiden varalta, mutta mitään ei löytynyt. Uudeksi lääkkeeksi valittiin citalopram. Myös SSRI-lääke, jolla ei pitäisi olla lihoamisvaikutusta. Painoa oli kertynyt jo lähemmäs 20 kiloa sitten paroksiteenin aloituksen.

Osa kiloista aiheutui kyllä edelleenkin kovan ahdistuksen lievittämiskeinostani: syömisestä. Toimivan lääkkeen kohdalla tältäkin olisi ehkä vältytty. Ahmiminen oli kylläkin minulle täysin vierasta ennen lääkityksen aloittamista.

*

Citalopramin kanssa sivuoireet puolittuivat. Kaivava päänsärky ja sähkökatkokset korvautuivat alun pahoinvoinnilla. Osa seksuaalisuudestani ja libidostani on palautunut, samoin osa kosketusherkkyydestäni. Makuaistini palautui ja yöunet kuittaan nyt 9 tunnilla.

Suun ja limakalvojen kuivuuden lisäksi kuukautishäiriöt jäivät. Uutena oireena huomaan reaktiohitauden ja lievät tasapaino-ongelmat. Kaipaan myös kokonaista seksuaalista itseäni, mutta nautin palautuneesta nälän tunteesta. Tunsin saaneeni osan itsestäni takaisin, kun vatsani kurni ensimmäistä kertaa lähes viiteen vuoteen.

(Nämä paroksiteenin ja citalopramin sivuoireet aiheutuivat pienimmällä ja tavallisimmalla aloitusannoksella, 20mg. Paroksiteenilla jo 30mg aiheutti sietämätöntä sivuoireiden lisääntymistä ja citalopramilla taas puutuneisuutta, väsymystä ja sekavuutta.)

*

Syksyllä voi olla luvassa lievitystä asiaan. Markkinoille on tulossa uusi lääke, Valdoxan, jolla ei pitäisi olla mainittavia sivuoireita. Hinta kuukauden lääkkeille voi tosin muodostua niin korkeaksi, ettei siihen tule olemaan varaa muilla, kuin säännöllistä ja suhteellisen korkeaa palkkaa nauttivilla. Itse elän 750-950 eurolla kuukaudessa. Siitä maksan myös vuokran ja yksityisen terapian, koska mitään muuta minulle ei ole tarjolla.

*

Kaiken kaikkiaan tavoitteenani on lääkkeetön elämä. Opinnot ja työelämän katkonaisuus aiheuttavat kuitenkin sen verran ahdistusta, etten usko pystyväni siihen ennen kuin ne asiat on saatu järjestykseen.

Olen lisäksi hyvin tietoinen siitä, SSRI -lääkkeille tyypilliset sivuoireet voimistuvat suurella osalla lopettajista, jo voivat voimakkuudellaan jopa estää lopettamisen. Siihen tarvinnen yhden pitkän kesäloman tai sairaslomaa mielenrauhan takaamiseksi. Ja rutkasti tukea.

Kävin läpi viikkojen piinan työtä etsiessäni. Vähät varat tililläni hupenivat samaa tahtia, kuin paniikkini kasvoi. Olin ennakkoluulottomasti valmis lähes mihin tahansa. Tällaisissa tilanteissa muistan yleensä viimekädessä myös itseni myymisen mahdollisuuden, vaikka vastustan prostituutiota poikkeuksetta.

Kaikki tämä kertoo kuitenkin ihmisen tarpeesta saada pärjätä omillaan ja välttää nöyryyttävää asiointia toimeentuloluukulla. - Nöyryyttävämpää olisi vain itsensä myyminen ja kerjääminen.

**

Näin hankala työtilanne on minulle uusi, koska hyvät paperini ja jo suhteellisen pitkä ja laaja työkokemus ovat aikaisemmin taanneet minulle kohtuullisen helposti työtä.

Valitettavasti osa töistä valikoituu nykyisin pois, koska ahdistukseen yleisesti määrätyt masennuslääkkeet eivät ole riittävän tehokkaita. Olen aina henkisesti puolikuollut tehtyäni keikkaa esimerkiksi opettajana. Saan kyllä aina kiitosta ja oppilaatkin oppivat (tai pysyvät vähintään penkeissään), mutta minulla menee taas työkuntoon palautumiseen kaksinkertainen aika tehtyyn työaikaan verrattuna. On raskasta olla keskellä jatkuvaa valtataistelua, johon sijaiset välttämättä joutuvat.

**

Onnellisesti eräs välistysfirma otti minut lopulta listoilleen ja sain muutaman viikon keikan. Tätä varten minun piti vakuuttaa vuokratyönantaja siitä, ettei ole haitaksi, vaikkei hänellä ole tarjolla maisteristason tehtäviä.

Parempina työllistymisaikoina on vaikea kuvitella tätä helpotuksen tunnetta: selviän ainakin kuukauden lisää ennen kuin mahdollinen toimeentulotukihakemus tulee uudelleen ajankohtaiseksi. Siitäkin huolimatta, että henkilöstöfirman maksama palkka on vain varjo suosituspalkastani.

Surullisinta tässä kaikessa on se, että ne rahat, jotka olen töiltäni saanut säästettyä opiskeluun, kuluvat elämiseen seuraavaa työtä etsiessäni. Ahdistukseni taloudellisen toimeentulon vuoksi kohoaa usein niin pahaksi, etten kykene muuhun kuin työpaikkailmoitusten seuraamiseen ja kaikkein välttämättömimpiin arjen asioihin.

Työtä..

 

Viimeisen neljän vuoden aikana olen toistuvasti pyristellyt tätä vastaan. Useimmiten olen onnistunutkin löytämään itselleni jonkin tulon lähteen. Stipendin, keikkatyötä tai jopa kokonaisen projektin. Viimeisin projektityöni päättyi helmikuussa ja on poikinut pienimuotoista lisätyötä aina näihin päiviin saakka. Nyt ei ole tiedossa mitään.

Olen lähettänyt kymmeniä työhakemuksia tehtäviin katsomatta. Omalta alalta. Muilta aloilta. Ennakkoluulottomasti. Kaikki käy. Yrityksistä huolimatta kaksi työhaastattelua on nyt käytynä.

Ensimmäisessä ei ollut päätä eikä häntää. Epävarma nuori maisteri, joka odotti kahta muuta henkilöä saapuvaksi. He olivat 25 minuuttia myöhässä. Haastattelulle oli varattu puoli tuntia aikaa. Ehdimme sopivasti kahdet kättelyt ja sain vastata siihen yhteen kysymykseen, jota ei työhaastattelussa sovi edes esittää: Onko sinulla perhettä?

Pohdin viikonlopun yli, voinko kieltäytyä työtarjouksesta, jos saan sellaisen. Sitä ei sitten kuitenkaan tullut, joten pääsin piinastani.

 

Seuraava haastattelukierros odotti jo nurkan takana. Henkilöstövuokrausfirma, joka etsi asiakkaalleen sairauslomasijaista. Toimistotyötehtäviä, joita olen hoitanut jo menneiden työvuosieni aikana. Ensin etsittiin lomittajaa heti. Sitten asiakas halusi pärjätä itse yhden viikon. Tämän jälkeen piti kuulua jotakin muutamassa päivässä. Ja nyt olen lakannut jo odottamasta, vaikka he enteellisesti lupasivat pitää minut mielessä myös muiden työtehtävien suhteen.

Eletään vaikeita aikoja. - Yhteen hakemuksistani vastattiin automaattisella viestillä, jossa sanottiin, että he saavat jopa 100 hakemusta yhtä vapaata työpaikkaa kohden.

 

Tukea..

 

Vannoin itselleni, että romahtamisestani noustuani en joutuisi enää sosiaaliviraston syynättäväksi. Nyt olen pärjännyt omillani sitten vuoden 2005. Opintotuki on kuitenkin loppu. Joitakin kursseja puuttuu ja gradu on kesken. En ahdistuksekseltani onnistunut valmistumaan ennen tutkintouudistusta ja opintoja tuli vuosi lisää. Vaihdoin lääkitystä, koska hoitovaste ei ollut sivuoireisiin nähden riittävää.

Armollinen työvoimalautakunta on myös pohtinut tilannettani ja päättänyt, ettei minua voida hyväksyä työttömäksi työnhakijaksi, koska minulla on opiskelupaikka korkeakoulussa.

Suvun ja perheen apua on turha huutaa. Jäljelle jää sosiaalitoimiston luukku ja toimeentulotukihakemus. Nyt olen ainakin jo oppinut tekijä. Eräänä kauniina kesänä odotin päätöstä viisi viikkoa ja sosiaalityöntekijä moitti minua siitä, että olin päästänyt itseni turhan tiukille.