Kuluneen viikon aikana pelkkä ajatus blogin kirjoittamisesta sai minut pahoinvointiseksi. Huomaan kuitenkin nyt, että voin taas hippusen paremmin uuden pätkätyön myötä. Minulla on tänään enemmänkin sanottavaa maailmalle:

Muistaakseni viime viikolla HS.fi -sivustolla käytiin keskustelua masennuslääkkeiden aiheuttamasta ylipainosta ja muistakin sivuoireista, joita lääkkeet aiheuttavat. SYYSTÄKIN.

Oman epämääräisen elämäntilanteen vuoksi en ole uskaltautunut lopettamaan lääkitystäni sitten jouluaaton aaton 2003. Sitä ennen taistelin 7 kuukautta jatkuvien paniikkikohtausten aalloissa ja koin toistuvasti julkisilla paikoilla kävellessäni, että jalat ovat pettämässä altani. 

(Toiset kokevat paniikkikohtauksen aikana olevansa kuolemassa. Minä kuulun siihen ryhmään, joka kokee tulevansa peruuttamattomasti niin hulluksi, ettei enää tervettä päivää elämässään näe.)

Tähän asti olin systemaattisesti vastustanut pelottavia, epämääräisiä lääkkeitä, joiden pelkäsin muuttavan persoonaani. (Sitä ne eivät onneksi tee.) Tiesin olevani vahva. Olin selvinnyt monesta vaikeasta paikasta sitkeydelläni ja halusin selvitä tästäkin puhtaalla tahdonvoimalla ja päämäärätietoisuudella. Jouduin kuitenkin antautumaan sairaudelle, kun voimani loppuivat pitkän, uuvuttavan taistelun jälkeen.

*

Diagnoosiksi tuli sekava ahdistus- ja masennustila. Aloituslääkkeeni oli paroksetiini, yksi SSRI -lääkkeistä. Sen tiedettiin jo silloin aiheuttavan lukuisia sivuoireita, niin kuin masennuslääkkeet yleensä. Tänään tiedetään, että se on yksi pahimmista SSRI -ryhmässä, joskin parempi kuin monet vanhemmista lääkkeistä. (ks. samianttila.net)

Ensimmäiset päivät vietin sängyssä ja sohvalla uuvuttavan väsymyksen vallassa. Sain myös jatkuvaksi seuralaisekseni jaksottaisen (lusikalla sisäaivojani) kaivavan päänsäryn, suun ja limakalvojen kuivuuden ja lieviä näköhäiriöitä. Tarvitsin 10-14 tunnin välttämättömät yöunet. Menetin näläntunteeni ja makuaistini heikkeni. Myös kipureaktioni yltyivät, minkä seurauksena sain kerran jopa aivotärähdyksen.

Kaikkia oireita en edes enää muista. Osa oli ohimeneviä, toiset kehittyivät vuosien saatossa ja jotkut pysyivät mukana koko lähes viisivuotisen matkan ajan.

Kuitenkin jo alle viikossa lääkkeen aloittamisesta katosi tunto klitoriksesta ja koko alapäästä yleensä. Peseytyessä tuntui siltä, että olin saanut uuden varvasvälin. Myös osa seksuaalisuudestani ja libidosta katosi kokonaan. Orgasmia oli erittäin vaikea saada.

Lääkkeestä oli kuitenkin apua ja pahin masennus sekä paniikkikohtaukset väistyivät. Pystyin taas jatkamaan elämääni terapian ohella ja kokemaan edes rajallisia ilon hetkiä.

Sopeuduin elämään paljon unta vaativaa, puolinaista elämää, koska se oli laadultaan parempaa kuin aikaisempi kriisiytynyt olotilani. Lepäsin vuoden päivät. Sen jälkeen palasin työelämään, opiskelin jaksottain ja tein jopa vapaaehtoistyötä.

Aika ajoin harkitsin kuitenkin lääkkeen lopettamista sivuoireiden vuoksi, mutta ympäristöni ei tukenut sitä ajatusta.

*

Viime kesänä sain kuitenkin tarpeekseni lääkkeen aiheuttamista "sähkökatkoksista", seksuaalisuuteni kuihtumisesta, kuukautishäiriöistä ja siitä, ettei mikään maistunut miltään.

(Sähkökatkot tuntuivat siltä, että joku sammuttaisi aivoistani sähköt. Ja juuri silloin, kun tajunta on katoamassa, ne palautuvat jälleen. -Monet muut ovat raportoineet sähköiskuista, joihin voi liittyä kipuakin. Tämän suhteen olin onnekas.)

Minua testattiin myös muiden perussairauksien ja häiriöiden varalta, mutta mitään ei löytynyt. Uudeksi lääkkeeksi valittiin citalopram. Myös SSRI-lääke, jolla ei pitäisi olla lihoamisvaikutusta. Painoa oli kertynyt jo lähemmäs 20 kiloa sitten paroksiteenin aloituksen.

Osa kiloista aiheutui kyllä edelleenkin kovan ahdistuksen lievittämiskeinostani: syömisestä. Toimivan lääkkeen kohdalla tältäkin olisi ehkä vältytty. Ahmiminen oli kylläkin minulle täysin vierasta ennen lääkityksen aloittamista.

*

Citalopramin kanssa sivuoireet puolittuivat. Kaivava päänsärky ja sähkökatkokset korvautuivat alun pahoinvoinnilla. Osa seksuaalisuudestani ja libidostani on palautunut, samoin osa kosketusherkkyydestäni. Makuaistini palautui ja yöunet kuittaan nyt 9 tunnilla.

Suun ja limakalvojen kuivuuden lisäksi kuukautishäiriöt jäivät. Uutena oireena huomaan reaktiohitauden ja lievät tasapaino-ongelmat. Kaipaan myös kokonaista seksuaalista itseäni, mutta nautin palautuneesta nälän tunteesta. Tunsin saaneeni osan itsestäni takaisin, kun vatsani kurni ensimmäistä kertaa lähes viiteen vuoteen.

(Nämä paroksiteenin ja citalopramin sivuoireet aiheutuivat pienimmällä ja tavallisimmalla aloitusannoksella, 20mg. Paroksiteenilla jo 30mg aiheutti sietämätöntä sivuoireiden lisääntymistä ja citalopramilla taas puutuneisuutta, väsymystä ja sekavuutta.)

*

Syksyllä voi olla luvassa lievitystä asiaan. Markkinoille on tulossa uusi lääke, Valdoxan, jolla ei pitäisi olla mainittavia sivuoireita. Hinta kuukauden lääkkeille voi tosin muodostua niin korkeaksi, ettei siihen tule olemaan varaa muilla, kuin säännöllistä ja suhteellisen korkeaa palkkaa nauttivilla. Itse elän 750-950 eurolla kuukaudessa. Siitä maksan myös vuokran ja yksityisen terapian, koska mitään muuta minulle ei ole tarjolla.

*

Kaiken kaikkiaan tavoitteenani on lääkkeetön elämä. Opinnot ja työelämän katkonaisuus aiheuttavat kuitenkin sen verran ahdistusta, etten usko pystyväni siihen ennen kuin ne asiat on saatu järjestykseen.

Olen lisäksi hyvin tietoinen siitä, SSRI -lääkkeille tyypilliset sivuoireet voimistuvat suurella osalla lopettajista, jo voivat voimakkuudellaan jopa estää lopettamisen. Siihen tarvinnen yhden pitkän kesäloman tai sairaslomaa mielenrauhan takaamiseksi. Ja rutkasti tukea.